tiistaina, joulukuuta 13, 2005

Varhaista Stanley Kubrickia


Tappava suudelma/Killer's Kiss (1955) Levitys: United Artists. Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus ja leikkaus: Stanley Kubrick. Käsikirjoitus myös Howard Sackler. Musiikki: Gerald Fried. Osissa: Frank Silvera, Jamie Smith, Irene Kane, Ruth Sobotka, Alex Rubin ja muita.

Stanley Kubrickin ura oli alkanut lyhyillä dokumenteilla. Nyrkkeilyaiheista elokuvaa Day of Fight (1951) on kehunut mm. Peter von Bagh; elokuva perustui Kubrickin Look-lehteen tekemään valokuvareportaasiin. Kubrickin ensimmäinen näytelmäelokuva oli Korean sotaan sijoittuva Fear and Desire (1953). Elokuva on amatöörimäinen, ja Kubrick itse esti sen esitykset myöhemmin. Turun elokuvakerho sen on kuitenkin esittänyt 60- ja 70-lukujen vaihteessa laittomana 16-millisenä kopiona.*
Kubrickin läpimurtoelokuvana on yleensä pidetty vuoden 1956 loistavaa Peli on menetetty- eli The Killing –elokuvaa, joka kuvaa laukkaradan ryöstöä tehokkaasti ja moniulotteisesti. Kubrick ei kuitenkaan olisi päässyt tekemään The Killingiä, jos hän ei olisi välissä tehnyt kiinnostavaa pikkufilmiä Killer’s Kiss, joka on Suomessa nähty noin 20 vuotta sitten televisiossa nimellä Tappava suudelma.
Killer’s Kiss valmistui 1955, jolloin Kubrick oli 26-vuotias. Hän käsikirjoitti elokuvan ystävänsä Howard Sacklerin kanssa (tämä oli ollut kirjoittamassa myös Fear and Desirea) ja kuvasi ja leikkasi sen itse. Elokuva kuvattiin aidoilla tapahtumapaikoilla, ja monet otokset on tehty Kubrickin asunnon lähettyvillä Greenwich Villagessa. Kubrick teki elokuvan noin 40 000 dollarilla, josta suuren osan hän sai naapurin apteekkarilta. United Artists otti elokuvan levitykseen ja pakotti Kubrickin vaihtamaan elokuvan onnellisen lopun. Yhtiö myös muutti elokuvan nimen – Kubrickin alkuperäinen nimi oli ”Kiss Me, Kill Me”.
Elokuvan halpuuden ja tekijöiden epävarmuuden huomaa muun muassa siitä, että Rapallo-nimisen henkilön auto vaihtuu keskellä elokuvaa. Yhdessä kohtauksessa lähdetään ajamaan autoa yöllä, mutta seuraavassa kohtauksessa onkin päivä.
Monet kohtaukset ovat kuitenkin henkeäsalpaavia, varsinkin lopun kamppailu hallissa, joka on täynnä vaatteettomia mallinukkeja. Elokuvasta voi myös löytää useita Kubrickin sittemmin tekemissä elokuvissa näkyviä yksityiskohtia: negatiivina kuvattu unikohtaus, joka ennakoi 2001 – avaruusseikkailun psykedeelisiä tehoja; loppukamppailun kirves, sama ase, jolla Jack Torrance riehuu Hohdossa; mainitut mallinuket, joilla oli rooli myös Kellopeli appelsiinissa. Kubrickin käyttämä kova mustavalkokuva heijastelee hänen uraansa valokuvaajana ja hänen suurta idoliaan, rikoskuvaaja Arthur Weegee Felligiä ja tämän tyyliä.

Stanley Kubrickin elokuvat ennen The Killingiä:

1955 Tappava suudelma/Killer’s Kiss
1953 Fear and Desire; The Seafarers (ammattiyhdistysdokumentti)
1951 Flying Padre (dokumentti meksikolaisesta papista); Day of the Fight (nyrkkeilydokumentti)

* Kopio oli kuuleman mukaan lainassa Ruotsin elokuvakerhopalvelulta tai vastaavalta, joten kopio on edelleen ilmeisesti olemassa siellä. Mihin se on hävinnyt? Samalla kertaa Turun elokuvakerho esitti myös Eino Ritarin elokuvan Kylä 60-luvun puolivälistä - Ritari oli kuitenkin väittänyt tuhonneensa kaikki elokuvan kopiot, kun se sai niin huonon vastaanoton. Jossain Suomessa on todennäköisesti tälläkin hetkellä kadonneeksi väitetyn elokuvan 16-millinen kopio.

Ei kommentteja: