sunnuntaina, tammikuuta 15, 2006

Henry Thoreau ja Walden: muistiinpanoja

Kuten sanoin aiemmassa viestissä, graduni käsitteli yksinäisyyden historiaa (suhteessa ns. modernisaatioon ja modernin länsimaisen subjektin syntymiseen). Minun piti käsitellä tekstissä Henry David Thoreauta ja tämän loistavaa non-fiction -kirjaa (ei se ole romaani eikä oikein muistelmakaan, eikä päiväkirja) Elämää metsässä eli Walden. Aika loppui kesken ja kirjoitettu luku oli hyvin vajavainen, joten se jäi pois ohjaajankin suosituksesta. Tähän hätään löydän vain muistiinpanoja, joita kirjasta tein muutaman lähdeteoksen kera. Myöhemmin löytänen varsinaiset kirjoitetut luvutkin. (Muutoin käsitteli erästä Lutherin pöytäpuhetta, Descartesin Metodin esitystä, Robinson Crusoeta ja Xavier de Maistren viehättävää kirjasta Matka huonessani, josta edelleenkin ostan ylimääräisiä kappaleita pois lahjoitettavaksi, jos vain löydän oikealla hinnalla.) (Aika pitkä tämäkin...)

Henry David Thoreau

rajaseutukokemus - Frederic Jackson Turner: muutto rajaseudulle, rajattomaan, vapaaseen Länteen, luonnon keskelle muuttaa ihmistä, paremmaksi, demokraattisemmaksi, s. 2-3: "Thus American development has exhibited not merely advance along a single line, but a return to primitive conditions on a continually advancing frontier line, and a new development for that area. American social development has been continually beginning over again of the frontier. This perennial rebirth, this fluidity of American life, this expansion westward with its new opportunities, its continuous touch with <3> the simplicity of primitive society, furnish the forces dominating American frontier. (...) In this advance, the frontier is the outer edge of the wave - the meeting point between savagery and civilization."
s.4: "The wilderness masters the colonist. It finds him a European in dress, industries, tools, modes of travel, and thought. It takes him from the railroad and puts him in the birch canoe. It strips off the garments of civilization and arrays him in the hunting shirt and the moccasin. It puts him in the long cabin of the Cherokee and Iroquois and runs an Indian palisade around him. Before long he has gone to planting Indian corn and plowing with a sharp stick; he shouts the war cry and takes the scalp in orthodox Indian fashion. In short, at the frontier the environment is at first too strong for the man. He must accept the conditions which it furnishes, or perish, and so he fits himself into the Indian clearings and follows the Indian trails. Little by little he transforms the wilderness, but the outcome is not the old Europe, not simply the development of Germanic germs, any more than the first phenomenon was a case of reversion to the Germanic mark. The fact is, that here is a new product that is American."

Thoreau: muutto rajaseudulle, luontoon muuttaa ihmistä yhtälailla vapaammaksi, ero Turneriin: tämä kaipaa kapitalistista demokratiaa, Turnerin rajaseutusubjekti muuttaa aktiivisesti myös omaa elinympäristöään, Thoreaulla ei, pikemminkin pyrkii säilyttämään sen
rajaseutu Thoreaulla myös palauttaa ihmiselle tämän aiemman ihmisyyden, joka sivilisaation kiireessä ja työn taakan alla on kadotettu: ihminen on muuttunut härkiensä kaltaiseksi
Smith (s. 79): "This westward impulse led Thoreau momentarily to envision a Whitmanesque future society composed of men [sic] whose hearts should correspond in breadth and depth and grandeur to the topography of the West. But more often, and more deeply, the West was for him "but another name for the Wild." And he believed that "in Wildness is the preservation of the World....From the forest and wilderness come the tonics and barks which brace mankind." (...) "I would have every man", he declared in the essay on "Walking", "so much like a wild antelope, so much a part and parcel of Nature, that his person should...sweetly advertise our senses of his presence, and remind us of those parts of Nature which he most haunts." (kursiivi minun - JN)
tämä on vanha valistuksen jälkeinen projekti, jossa löytöretkeilyn ja kolonialismin tuottamat jalot villit nousevat ihanteeksi tuhoutuvalle länsimaiselle pirstoutuneelle subjektille
vaikkakaan Thoreau ei yksisilmäisesti haikaile villeyttä (kuten Rousseau ja muutama muu), hän silti kuuluu tähän projektiin yhtenä tärkeimmistä ja ilmaisuvoimaisimmista edustajista

Fleck (s.11, myös ?): Thoreau kytki yhteen intiaanit ja muinaiset eurooppalaiset kulttuurit - ajalta ennen roomalaisen kulttuurin tuhoa - Vine Deloria: jos nämä valkoisen miehen kulttuurit olisivat tulleet Amerikkaan, ne olisivat löytäneet intiaaneista sielunveljensä (kovin on miehistä juttua)
s. 12-13: Thoreaulle kiehtovin aika oli aika ennen rautakautta: ihmiskunnan myytit, käytännöt jne. olivat yhteisiä: "Each living thing of nature had a sacred significance to all people of the globe; all things were, so to speak, symbols of spiritual facts, and nowhere can this be seen than in the strinkingly similar ancient creation myths, flood myths, and etiological tales." (13)
s. 17: Thoreaulle intiaanikieli on, vaikkakin värikkäämpää, aidompaa kuin valkoisen ihmisen kieli: "The eloquent savage indulges in tropes and metaphors - he uses nature as a symbol... his metaphors are not far fetched - into his speech. He looks around him in the woods... to aid his expression. His language though more flowery is less artificial."
vrt. Lehtonen 1994: Lyrical Balladsin esipuhe: luonnon ja sivilisaation kieli - tutustu transsendentalistien kielikäsitykseen
myös: Thoreau alkuperäisen, turmeltumattoman kielen jäljillä: "What they have a word for they have a thing for (...)" (sama), "It is an advantage if words [are] derived originally from nature."

käsitys kielestä, jossa sana vastaa suoraan referenttiä, ilman ilmauksen tasoa, ilman kielen tiedostamatonta: tiedostamaton Thoreaun ongelma, ei intiaaneilla, näillä puhdas aataminkaltainen kieli: asiat ovat juuri sitä mikä niiden nimi on

s. 229: "Vierashuoneissamme puhuttu kielikin näyttää kadottavan kaiken voimansa ja turmeltuvan pelkäksi lörpöttelyksi, sillä sen käyttämillä ilmaisuilla ei ole mitään tekemistä elämämme kanssa, vaan se ottaa kielikuvansa ja vertauksensa ehdottomasti niin kaukaa että ne ovat kuin tarjottimilla tai tarjoilupöydillä tuotuja. (...) Niin kuin vain villi-ihmiset eläisivät kyllin lähellä luontoa ja totuutta voidakseen käyttää niitä vertauksissaan."
luonnon kieli vs. sivilisaation kieli: jälkimmäinen tarjoaa kielen valmiina, edellinen on subjektin itsensätoteutusta ja näin ollen parempaa ja ilmaisuvoimaisempaa

s. 21: Fleck vetää yhtäläisyysviivat Thoreaun Maine-kokemuksien ja intiaanien luontokokemuksien välille: "As nature is for Thoreau, so it must have been for the ancients." eikö tämä jos mikä ole virhe?

miten Thoreau representoi Waldenin lammenrannan ja sen eron kaupunkilaiseen tai maaseutuelämään nähden:

s. 5: "Kirjoitin seuraavat sivut (...) asuessani yksin metsässä mailin päässä lähimmästä naapurista, talossa, jonka olin itse rakentanut Walden-järven rannalle Concordiin Massachusettsin valtiossa, ja ansaitessani elatukseni yksinomaan omien kätteni työllä. Asuin siellä kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Nykyisin oleskelen jälleen sivistyksen parissa. [kursivointi minun - JN]"
s. 13: "Olisi varmaan jotain hyötyä siitä, jos eläisi yksinkertaista uudisasukkaan elämää vaikkapa ulkoisen sivistyksen keskelläkin, jos siten saisi tietää, mitkä ovat karkeasti ottaen elämän välttämättömät tarpeet ja mitä menetelmiä on käytetty niiden tyydyttämiseksi (...)."
s. 14: "Ihmiselämän välttämättömät tarpeet tässä ilmastossa voitaneen kyllin täsmällisesti sijoittaa otsakkeitten Ruoka, Suoja, Vaatetus ja Polttoaineet alle (...)."
s. 88: "Halusin elää syvästi ja imeä elämästä sen ydinmehun, halusin elää niin tukevasti ja spartalaisesti, että kaikki mikä ei ollut elämää, kaikkoaisi ympäriltäni (...)."
Thoreau yhdistää elämän ja luonnon, ei-elämän ja yhteiskunnan: kaikki, mikä ei ole elämää, on yhtä kuin sivilisaatio (aivan kuin Sparta ei olisi ollut sivilisaatio sanan antiikkisessa mielessä)
elämä on välttämättömyyksien ympärille muodostunut, sivilisaatio on tämä ja kaikki turha sen päälle; miten Thoreaun projekti onnistuu ilmastossa, jossa Ruoka, Suoja, Vaatetus ja Polttoaineet eivät riitä?; Thoreau ottaa melkein annettuna eron sivistyksen ja luonnon välillä, yksi maili seuraavaan naapuriin riittää, herää myös kysymys, miksi Thoreau muutti takaisin, jos projekti oli kerran niin loistava kuin hän sanoo

sivilisaatio yhdistyy T:lla toki myös Amerikan Yhdysvaltoihin, mutta ennen kaikkea Eurooppaan:
s. 89: "Elämämme on kuin Saksan Liittovaltio, jonka muodostavat useat pienet valtiot ja jonka rajat vaihtelevat alinomaa, niin ettei kukaan saksalainenkaan osaa sanoa mistä ne milloinkin kulkevat."
s. 91: "Mitä esimerkiksi Espanjaan tulee, niin tarvitsee vain kirjoittaa sana silloin toinen tällöin Don Carloksesta ja infantista, Don Pedrosta, Sevillasta ja Granadasta oikeissa suhteissa (...) ja tarjoilla härkätaistelu, milloin ei ole muuta huvittavaa, ja se pitää kirjaimellisesti paikkansa ja antaa hyvän käsityksen Espanjan oloista ja rappiotilasta kuin kaikkein loistavimmat ja täsmällisimmät tämän otsakkeen alla julkaistut selonteot konsanaan."
ensimmäisessä tekstipätkässä ilmenee halu yhtenäiseen subjektiin (kts. jäljempänä): elämämme on pirstoutunut yhtä moneen ja yhtä pieneen ja vähäpätöiseen osaan ("Elämämme on yksityiskohtien pirstomaa." s. 88) kuin vanhan Euroopan valtiot eikä kukaan tiedä, missä menee subjektien välinen raja - näin se periaatteessa voidaan ylittää mistä tahansa ja milloin tahansa: pelko omien rajojen rikkomisesta
toisessa Thoreau representoi Espanjan sarjaksi huvittavia juttuja - kuninkaallisten nimiä ja härkätaisteluja - ja nimeää nämä itsevaltaisesti rappiotilaksi

Thoreau ja liikenneyhteydet
rautatiet: "Ellemme valmista ratapölkkyjä, vala kiskoja ja omista työlle öitämme ja päiviämme, vaan menemme sotkemaan elämäämme parantaaksemme sitä, niin kuka silloin rakentaa rautatiet? Ja ellei rautatietä rakenneta, kuinka sitten pääsemme ajoissa taivaaseen? Mutta jos pysymme kotona ja hoidamme omat asiamme, kuka silloin tarvitsee rautateitä? Emme me käytä rautateitä, vaan se käyttää meitä." (s. 89)
"Minä puolestani voisin helposti tulla toimeen ilman postitoimistoa. Luulen, että sen kautta lähetetään vain hyvin harvoja tärkeitä tiedotuksia. (...) Penninposti on ylipäänsä laitos, jonka välityksellä voit vakavissasi tarjota pennin hänen ajatuksistaan, kuten niin usein teet pilan päiten."
voisi kuvitella, että T. tässä haikailee todellisen dialogin perään - kuitenkin hän tuntuu torjuvan matkustamisen sellaisena pirstovana kokemuksen hankintana, jonka hän aikaisemmin Saksa-vertauksessaan korotti subjektiin asti: matkustamisen vastustaminen subjektin rajojen varjeluna (poikkeaa aiemmasta, romantiikan diskurssista, jossa matkustaminen lisäsi ihmisen subjektiviteettia ja identiteettiä ja jossa matkan päästä ihminen löysi itsensä - Thoreau sanoo, että ihminen löytää itsensä vasta jäädessään paikoilleen, eristäytyessään pois sivilisaatiosta, tämä taas on toinen vanha projekti, Descartes, de Maistre)

Emerson: "Travelling is a fool´s paradise" (sit. Savolainen: mistä?) Smith (s. 77): "Men who felt themselves divorced from nature seemed to hope that by dwelling upon these symbols they might regain a lost imaginative contact with some secret source of virtue and power in the universe. Emerson considered the quest vain: primitive man, and even animals, had no more root in the deep world than civilized man; 'the world is all outside; it has on inside.'") - turismin vastustamista? vastustaako Thoreaukin, joka on Emersonin oppilapsia, turismia (jonka voi katsoa 1854 jo alkaneen täydellä teholla, Buzard ajoittaa Waterloon taistelun jälkeen, 1820-luvulla Cook, Baedeker ja Murray, Enzensberger samoihin aikoihin, yhdistää porvarillisen luokan ja subjektin syntyyn) vai myös romanttisempia tapoja matkustaa? miten Thoreau suhtautuu ajatukseen, että subjekti löytää eheytensä matkalta? Lehtonen 1990: "(...) narsistiselle tarkkailijalle pätee: Jos haluat laajentaa subjektiviteettiasi, lähde matkaan! Kaksoisvallankumouksen paineissa hänelle alkaa päteä myös: Jos haluat suojella omaa ja muiden subjektiviteettia, lähde samaten matkaan, sillä jos[s]ain on vielä koskematonta maisemaa ja koskematonta historiaa, jossa me pirstoutuneet ja vieraantuneet subjektit voimme jälleen löytää eheytemme!" (s. 13)
Thoreau vierastaa matkaa, koska tämä selvästi on menettänyt rautateiden koneellisessa hälinässä ja asemien kiireessä kaiken eheyttävän merkityksensä - matka on nyt massojen kokemus, joka vie typerää ja tukahduttavaa sivilisaatiota eteenpäin (Thoreau massaturismin kriitikkona? pitääkö huomauttaa Wordsworthin rautatietekstistä?)

Thoreau ja pirstoutunut subjekti, subjektin rajat:
s. 135: "Tarvitsette ajatuksillenne tilaa saadaksenne ne purjehduskuntoon ja suorittamaan matkan tai kaksi ennen kuin ne saapuvat satamaansa. (...) Myös mielipiteemme tarvitsevat tilaa puhjetakseen kukkaan ja kasvattaakseen varren. Yksilöitten kuten kansojenkin välillä tulee olla sekä sopivan leveät ja luonnolliset rajat että riittävästi puolueetonta aluetta. Olen havainnut, että on verraton nautinto puhua yli lammen toisella rannalla olevalle keskustelukumppanilleni. Talossani olisimme niin lähekkäin, ettemme alkuunkaan voisi kuulla toisiamme, emme voisi puhua kyllin hiljaa, jotta toinen kuulisi; aivan samoin käy jos heitätte kaksi kiveä tyyneen veteen niin lähelle toisiaan, että ne rikkovat toistensa aaltorenkaat. (...) Jos haluaisimme iloita mahdollisimman läheisesti sen seurasta, mikä meissä kaikissa on puhumisen ulko- tai yläpuolella, ei meidän ainoastaan tulisi olla hiljaa, vaan lisäksi meidän pitäisi olla ruumiillisesti niin kaukana toisistamme, ettei meillä olisi missään tapauksessa mitään mahdollisuutta kuulla toistemme ääntä."
T. tekee eron sivilisaation seurustelun ja luonno(llise)n seurustelun välille: edellinen on pirstoutunutta, tyhjänpäiväisiin kaavoihin sitoutunutta, hovien ja kartanoiden ja kaupunkien seurustelua, jälkimmäinen taas on "ylevämpää ja juhlallisempaa" (135), mutta myös sellaista, joka säilyttää subjektin rajat, sen yhtenäisyyden: kun ihmisillä on tarpeeksi etäisyyttä toisiinsa, myös kommunikoidessaan, ei synny "toistensa aaltorenkaita" rikkovia pyörteitä

Thoreau ja luonnollisuus:
ss. 138-45: kaksi tyyppiä: ensimmäinen jykevä, vaikkakin veltto työmies, joka ihailee Homerosta, vaikka ei ole koskaan pystynyt sen kummemmin lukemaan tätä, katolisten pappien alkuasukkaille varatulla tavalla kasvattama, kehittynyt vain ruumiltaan, mieleltään jäänyt lapsen tasolle: Thoreau kirjoittaa (ss. 139-40): "Hän kiinnosti minua siksi, että hän oli niin rauhallinen ja yksinäinen ja lisäksi niin onnellinen, että terve hyväntuulisuus ja tyytyväisyys (140-) kuvastui hänen silmistään. Hänen ilonsa oli sekoittamatonta. [His mirth was without alloy. {213}]"
alloy: etymologia johtaa latinan sanaan 'alligare': sitoa, yhdistää - näin miehen ilo johtuu hänen koskemattomuudestaan, häntä ei ole sidottu tai kytketty muihin subjekteihin
sekoittumaton, pilaantumaton, koskettamaton, sivilisaation puhtaaksi jättämä ilo: koska katoliset papit olivat kasvattaneet hänet jättäen hänet lapseksi, häntä ei ollut pilattu

järjeltään vajavainen, joka myöntää tämän ilman nöyryyttä: (s.145): "Minusta tuntui, että jos voisimme lähteä sellaisen todenmukaisuuden ja suorasukaisuuden pohjalta kuin tuo heikkopäinen ja vaivainen raukka, saattaisi seurustelustamme kehittyä jotakin parempaa kuin mitä järkevien ihmisten viisastelu on."
"heikkopäisyys" totuuden kuvana, nöyristelemätön tyhmyys ja yksinkertaisuus, vastakohtana sivilisaation pöyhkeilylle, "viisastelulle"

s. 250: ihmisen/subjektin muuttumattomuus
"Hän [filosofi] on todellinen ihmisystävä ja melkeinpä ainoa inhimillisen edistyksen sytävä. (...) Hän on luultavasti ihmisistä tervein, ja hänellä on vähemmän oikkuja kuin kenelläkään toisella tuntemallani henkilöllä: hän on sama eilen kuin huomennakin. (...) En (251-) käsitä, kuinka hän voisi koskaan kuolla: luonto ei tule toimeen ilman häntä."
samuus, pysyvyys, jatkuvuus subjektin parhaita hyveitä (Thoreaukaan ei siihen kykene, koska joutuu muuttamaan pois metsästä)

s. 302: "Älkää liian innokkaasti pyrkikö kehittymään; siten saatatte itsenne vain liian monille vaikutuksille alttiiksi, ja se on pelkkää tuhlausta."

ss. 174-175: Thoreau pohdiskelee nimeä Walden
175: "Ellei nimeä ole johdettu jostakin englantilaisesta paikannimestä - esimerkiksi Saffron Walden - saattaisin luulla, että se onkin kuulunut Walled-in Pond."
koska teoksen nimi on "Walden; or, Life in the Woods", voi 'Walled-in' toimia metonymiana Thoreaun projektille: subjekti sulkeutuu sisään muurien taakse pakoon sosiaalista elämää
Walden metonymiana muualla: 265: "(...) Waldenilla on todella luja pohja (...)"
vrt. Michaels: "Walden's False Bottoms"

ss. 198-9: kenelle luonto avautuu paremmin? ja miksi?
"Kalastajien, metsästäjien, puunhakkaajien ja muiden, jotka viettävät elämänsä niityillä ja metsissä ja jotka itsekin ovat jossain mielessä osa luontoa, mieliala on yleensä sopivampi luonnon tarkkailemiseen kuin filosofin tai runoilijan, jotka lähestyvät luontoa suurin odotuksin. Ensinmainituille tämä ei pelkää näyttäytyä. Preerialla matkamies on luonnollisesti metsästäjä (199-) Missourin tai Columbian latvavesillä ansapyytäjä ja St. Maryn putouksilla kalastaja. Jos mies on yksinomaan matkailija, oppii hän vain puolittain ja toisarvoisia asioita, eikä hänen kertomuksiinsa ole luottamista. [(...) learns things at second hand and by the halves, and is poor authority.", 261] Meitä kiinnostaa eniten se, jos tiede voi ilmoittaa, mitä nämä miehet ennestään joko käytännössä tai vaistonsa varassa tiesivät, sillä vain se on todellista inhimillisyyttä, se on inhimillisen kokemuksen summa."
luontoyhteyden saavuttaa toisin sanoen se, jolla on kosketus käytäntöihinsä ja vaistoihinsa: oletus ihmisessä olevasta jakamattomasta luonnollisuudesta (aivan kuin tavat metsästää eivät olisi yhtä lailla kulttuurisia kuin runoilu ja filosofia); lisäksi ihmisen ei tule luottaa muihin kuin empiirisiin, itsekoettuihin tietoihin, kirjaviisaus opettaa ihmistä olemaan erillään luonnosta
kyse on myös nimenomaanmiehestä: luonto on nainen (she), jota miehet tarkkailevat (observe)
ts. vaikka Thoreau jatkuvasti puhuu luontoonkuulumisesta, Waldenin diskurssissa luonto on erillään ihmisestä/miehestä, jotta tämä voi tarkkailla sitä/naista
tähän liittyen: s. 200: metsästämällä "nuori mies (...) tutustuu (...) kaikkein alkuperäisimpään osaan itsessään." ja "(...) metsästäjät ovat 'parhaita miehiä' (...)."

262: luonto pyyteetön, ei kysy subjektilta mitään, ei vaadi kommunikaatiota
"Herätessäni rauhallisen yön jälkeen minusta tuntui kuin minulle olisi unissani esitetty jokin mitä-miten-millin-missä kysymys, johon en ollut pystynyt vastaamaan. Mutta ikkunastani näkyivät vain heräävän luonnon, jossa kaikki eläimet asustavat, tyynet ja tyytyväiset kasvot, eikä sen huulilla ollut ainoatakaan kysymystä. Heräsin vastaukseen, luontoon ja päivänvaloon. Paksut lumikinokset, joista nuoret männyt täplinä erottuivat, ja koko se kukkulan rinne, jolla taloni sijaitsee, tuntuivat sanovan: 'Eteenpäin!' Luonto ei kysy meiltä mitään eikä vastaa meidän kuolevaisten kysymyksiin. Se on tehnyt päätöksensä jo kauan sitten."

ruumis-henki-jaottelu

206: "Kukapa tietää, millaista elämä mahtaisi olla, jos me olisimme saavuttaneet puhtauden?"
207: "Henki voi (...) hallita ja säädellä ruumiin kaikkia jäseniä ja toimintoja ja muuntaa karkeimmankin aistillisuuden puhtaudeksi ja hurskaudeksi. Suvunjatkamisenergia, joka heikentää meitä ja tekee meidät epäpuhtaiksi, jos olemme kevytmielisiä, antaa meille voimaa ja innoittaa meitä, jos olemme pidättyväisiä. (...) Siunattu hän, joka tietää itsessään piilevän eläimen päivä päivältä nääntyvän, samalla kun jumalallinen olento hänessä voimistuu."
eikö ruumiin hallinta olekaan juuri sitä sivilisaatiota, jota T. ilmoittaa inhoavansa ja jota hän pakenee? mitä mahdollista hyvettä voi saada "itsessään piilevän eläimen" näännyttämisestä, jos se - kuten ilmeistä on - on luontoa ihmisessä? kiertääkö T. kysymyksen siviloimisesta ilmoittamalla sen olevan jumalaisuutta?

T. tekee myös ihmisten välillä eron siinä, mitä tulee eläimeen: 206: "'Se seikka, joka erottaa ihmiset raaoista pedoista', sanoo Muncius, 'on varsin vähäpätöinen; rahvas menettää sen hyvin pian, mutta korkeatasoisemmat ihmiset vaalivat sitä huolellisesti.'"
sanooko T. (lainausta lienee turha erottaa T:n kertojan diskurssista), että lopullinen siviloiminen - eläimen hävittäminen ihmisessä, subjektiuden ja identiteetin säilyttävän kommunikaation opetteleminen - tapahtuu hänen kuvailemassaan vetäytytymisessä? (miksi luonto ihmisessä voitetaan luonnossa maailmassa?)

paradoksikohtia ruumis-henki-jaottelussa:
198: murmelikertomus: T. kunnioittaa sekä alempaa että ylempää itsessään (siksikö hän palaa sivilisaatioon?)
200-1: nuori mies tulee paremmaksi unohtaessaan ajan myötä luodikkonsa ja antautuessaan esim. runoilijan uralle: paras metsästäjä ilman luodikkoa: sulautuminen luontoon (vrt. transsendentalistit, Faulkner: "Karhu")

Ei kommentteja: