maanantaina, huhtikuuta 24, 2006

Joe Novak

Keskeneräisen novellin loppu alkaa häämöttää...

Nostin luurin ja väänsin Macaronin puhelinnumeron. Tämä vastasi melkein huutamalla: "Macaroni!"
"Älä huuda", sanoin.
"Pomo!" Macaroni huusi takaisin.
"Mitä olet saanut selville?"
"Kaikennäköistä, kuten aina. Mitä haluat tietää ensiksi?"
Yritin muistella, mitä kaikkea olin laittanut Macaronin etsimään. John Franco tuli ensimmäiseksi mieleeni.
"Huonoja uutisia. Franco on kuollut. Eikä siitä ole edes kauaa. Joku ajoi hänen päälleen autolla. Ja pakeni paikalta."
"Saitko selville, missä hän työskenteli?"
Vastaus oli yhtä odottamaton kuin selväkin. "Compact Advertising -nimisessä puljussa."
Irvistin Annalle, joka ei tietenkään tiennyt, mistä oli kyse, ja irvisti takaisin. Hänessä oli puhtia. "Millainen pulju se on?"
"Ihan hyvä mainostoimisto, näin olen kuullut."
"Mitään epämääräistä?"
"Ei mitään. Paitsi se Franco, joka ujutti kaikennäköistä keksittyä mainoksiin. Ja sai potkut, vaikka myynnit saattoivat lähteä nousuun." Macaroni hykerteli. "Niin, on yksi juttu."
"Mikä?"
"Sinähän olit kiinnostunut siitä James Breedista?"
"Olin. Olen edelleenkin."
"Breed omistaa Compactin."
Päähän putoava alasin ei olisi enempää voinut minua tyrmätä. Asiassa oli selvä yhteys. "Koska Franco kuoli?"
"Siitä on kaksi viikkoa. Hän oli ollut ilman töitä kolme kuukautta. Yliajajaa ei koskaan löydetty."
Raaputin poskeani. Tunsin iltapäiväsängen alkavan pistellä. "Hienoa, Mac. Mitenkäs se Kirjanainen?"
"Sen kaupan omistaja oli joku armenialainen kaveri, Bedezkian taisi hänen nimensä olla. Melko puhdas tyyppi."
"Entä hän ja Chadwick tai hän ja Honey White?"
"Ei mitään. Joku kyllä muisteli, että joku nuori nainen oli Bedezkianilla töissä ennen sitä Kirjanaisen juttua, mutta kukaan ei muistanut hänen nimeään. Joku tosin sanoi, että tyttö oli ollut näkemisen arvoinen."
"Et siis ole tavannut Bedezkiania?"
Macaroni huokaisi. "No en. En minäkään kaikkea ehdi."
"Pitäisikö minun käydä hänen luonaan? Missäs hänen liikkeensä on?"
Macaroni sanoi osoitteen. Kiitin häntä taas kerran ja pyysin häntä edelleen pitämään korvansa auki. "Puhuta varsinkin niitä huijarikavereitasi. He voivat koska tahansa antaa jonkin tärkeän tiedon." Suljin luurin ja sanoin Annalle: "Nyt polttaa." Selitin hänelle koko jutun ja hän innostui.
"Tästä tulee hyvä uutinen! Annatko meille yksinoikeuden?"
"Voin vaikka antaakin.. jos pistätte minun kuvani etusivulle. Oikein hyvän, jossa olen edustavan näköinen." Virnistin.
"Totta kai. Ja pannaan siitä von Mayerlingin lierosta joku pikkuruinen kuva, jossa hän näyttää aivan naurettavalta ja jota kaikki voivat naureskella." Anna virnisti takaisin.
"Sinä olet hyvä", sanoin ja yhtäkkiä suutelin Annaa. Hän vastasi suudelmaan. Hänen huulensa olivat lämpimät, kiihottavat ja hyvän makuiset. Ne olivat hellät ja haluavat, julmat ja lempeät. Tunsin hänen kielensä suolaisen, mutta makean maun.
Ja sitten ovi aukesi. Joku nuori toimittaja pisti päänsä sisään. Hän mutisi "anteeksi" ja yritti sulkea ovea, mutta Anna käski hänen tulla sisään. Suoristin solmiotani ja sanoin: "Minä lähden tästä hommiin. Pidetään yhteyttä." Häivyin samantien Annan huulien maku huulillani.

Ei kommentteja: