maanantaina, heinäkuuta 10, 2006

Sikareista lyhyesti

Taannoin blogin alkuaikoina julkaisin Aviisissa vajaa kymmenen vuotta sitten julkaistun tekstini tupakoinnin uudesta mytologiasta. Siihen olen joskus tehnyt - en enää muista mihin tarkoitukseen - jälkikirjoituksenkin:

Post scriptum 30.11.1998:

Sikarin polttaminen on muuttanut tupakoinnin mytologiaa jälleen kerran. Jos tupakointi ehti tupakkalain myötä jo muuttua naurettavaksi värjöttelyksi, sikarointi on palauttanut tupakan aseman näkymisen, näyttämisen ja ulkonaisten ominaisuuksien korostamisen keinona. Sikarille on varattu erikoisasema, jota korostaa tuotteiden käsityöläisluonne ja jota korostetaan myöntämällä kotimaisille sikareille suuria tuotantoYtukia. Sikari hyväksytään yleisesti, koska se kertoo enemmän kuin mikään muu ulkoinen asia, että taloudellinen laskukausi on voitettu. Laman todellinen kuva olikin juuri säälittävien tupakoitsijoiden rivi työpaikan ulko-oven vieressä.

Ei kommentteja: