Heitän sittenkin tänne tämmöisen. Juttu ilmestyi muutama viikko sitten Aamulehden Valo-liitteessä, mutta vähän köpelösti lyhennettynä.
Kalevala maailmalla
Otava-planeetalta nanoteknologiseen Sampoon
Sormusten herran rakastetun kirjoittajan J. R. R. Tolkienin "uusi" kirja on käsillä: kirjailijan poika Christopher Tolkien on saanut päätökseen Hurínin lapsien muokkauksen kolmenkymmenen vuoden työrupeaman jälkeen. Tarina on suomalaisille lukijoille tuttu, se kun perustuu Kullervo Kalervonpojan tarinaan. Samaa kalevalaista legendaa Tolkien käytti myös "Túrin Turambarin tarussa", joka ilmestyi osana Silmarillion-teosta.
Kullervo on innoittanut lukuisia muitakin kirjailijoita Tolkienin lisäksi. Kansalliskirjailija Aleksis Kiven näytelmä "Kullervo" (ilmestyi 1864) perustuu samaan tarinaan. Kiven näytelmä korostaa Kullervon hahmon traagisuutta - Kullervon tuhoutuminen johtuu hänestä itsestään ja hänessä olevista ominaisuuksista.
Kalevala on toiminut pohjana useille muillekin teoksille. Ensimmäisiä Kalevalaa hyväkseen käyttäneitä kirjailijoita oli oma satuseppomme Zacharias Topelius, joka kirjoitti vuonna 1860 näytelmän "Kyproksen prinsessa". Tarina perustuu Kalevalan kertomukseen Lemminkäisestä ja Kyllikistä, mutta Topelius siirsi tapahtumat Karjalasta Kyprokselle ja rakkaudenjumalattaren Afroditen palvonnan ympärille. Näytelmästä sävelsi oopperan Fredric Pacius.
Kalevala-innostus näkyi myös Yhdysvalloissa. Amerikkalainen kirjailija Henry Wadsworth Longfellow innostui Ruotsissa käydessään Kalevalan tarinoista ja hän opetteli nelipolvisen trokeen kirjoittakseen sillä Amerikan nuorelle kansakunnalle oman eepoksen. Intiaaniaiheista syntyi Hiawatha (1855), jota edelleen luetaan Yhdysvalloissa koulutunneilla. Hiawatha on nykyään tunnetumpi Disneyn pylleröisenä animaatio- ja sarjakuvahahmona, mutta alun perin Hiawatha oli Väinämöisen tapainen suuri tietäjä. Hiawathaa ei ole käännetty liki sataan vuoteen - edellinen suomennos on vuodelta 1912.
Hiawathasta ottivat innoitusta sarjakuvapiirtäjät Carl Barks ja Don Rosa. Barks kehitteli tarinassa "Roope-setä ja kääpiöintiaanit" kadonneen intiaaniheimon, joka puhuu kalevalaista trokeeta, ja Barksin jalanjäljissä kulkenut Rosa taas on jatkanut heimon seikkailuja tarinassa "Windigojen mailla".
Myös Keski-Euroopassa Kalevala villitsi kirjailijoita. Virolainen Friedrich Reinold Kreutzwald kirjoitti Lönnrotin työn innoittamana 1850-1860-luvuilla Virolle oman kansallistarun, Kalevipoegin, jossa on hyvin paljon samoja piirteitä kuin omassa eepoksessamme. Seikkailuromaaniksi Kalevipoegin muokkasi amerikkalainen filosofian professori Lou Goblen, jonka Kalevide (1982) ei ole tosin saanut kummoista vastaanottoa.
Varhainen Kalevala-sovitus oli amerikkalaisen kirjailijan, James Baldwinin teos nimeltä The Sampo (1912). Se on käytännössä Sampon legenda uudelleenkerrottuna proosamuodossa. Hiukan uudempi Kalevala-sovitus on Leonard Clinen God Head, joka ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1925. Fantasiaromaaniksi luokiteltava God Head kertoo lakko-organisaattorista, joka pakenee Michiganin osavaltiossa viranomaisia ja eksyy Lake Superiorin rannalla asustelevien suomalaisten yhteisöön. Miehelle kerrotaan tarinoita Kalevalasta, ja samalla legendat ja nykyaika alkavat sekoittua kiehtovasti.
Kalevala löysi tiensä myös taka-ajatuksettomaan seikkailu-scifiin. Suomalaista sukujuurta oleva amerikkalainen Emil Petaja kirjoitti 60-luvun lopulla pokkareina ilmestyneen kirjasarjan, jossa kalevalaiset sankarit syntyvät uudestaan Otava-nimiselle planeetalle, Kalevalan jumalien synnyinsijoille. Petajaa ei ole suomeksi julkaistu yhtä novellia lukuun ottamatta, ja hänen nykyinen maineensa asianharrastajien kesken ulkomaillakin on vähintään epäilyksenalainen.
Paremmin ovat pärjänneet amerikkalainen L. Sprague de Camp ja Fletcher Pratt, joiden fantasiaseikkailujen päähenkilö Howard Shea seikkailee Karjalan laulumailla romaanissa Käärmeaita (1960), joka ilmestyi suomeksi vuonna 1988. Shea-tarinoissa maailmankaikkeus muodostuu rinnakkaisista maailmoista, joissa mytologioista tutut magiat ja legendat ovat totta, ja muissa sarjan kirjoissa Shea seikkailee esimerkiksi irlantilaisen mytologian maailmassa.
Nykyään Kalevala-viittauksia on luonnollisesti eniten fantasiakirjallisuudessa. Viittauksen tasolle jäävät joissakin Conan barbaari -tarinoissa esiintyvät Louhi ja Pohjola, jälkimmäinen tosin muodossa Pohiola. Conan-sarjakuvissa on nähty myös rajusti nimetty Vammatar. Michael Scott Rohanin Winter of the World -sarjassa on hyvin paljon kalevalaisia piirteitä, ja esimerkiksi Louhi ja Ilmarinen ovat henkilöhahmoina samanlaisia kuin alkuperäisteoksessa.
Kalevalaa muokkasi myös arvostettu englantilainen scifi-kirjailija Ian Watson, jonka kaksiosainen Lucky's Harvest (1993) ja The Fallen Moon (1994) pohjautuu Kalevalan myytteihin vapaasti, mutta innovatiivisesti. Watson on kertonut huomanneensa yhteyden Etelämeren mytologiasta tutun mana-käsitteen ja suomalaisen Manalan välillä, ja romaanissa matkustetaan avaruudessa Ukoksi nimetyllä elävällä asteroidilla. Sampo on Watsonin omien sanojen mukaan "nanoteknologinen kone, joka pystyy valmistamaan aivan mitä tahansa muuttamalla mitä tahansa raaka-ainetta molekyylitasolla".
Tanskan satusetää H. C. Andersenia yhdistää Kalevalaan palkittu nuorten fantasiakirjailija Eileen Kernaghan romaanissaan The Snow Queen (2000). Kernaghan on kertonut yhdistäneensä Andersenin "Lumikuningattareen" elementtejä vanhasta suomalaisesta mytologiasta, jolla hän on löytänyt aiheeseen synkempiä ja syvempiä sävyjä. Kernaghanin romaanissa Lumikuningattaren palatsi on maassa, jossa päivä ja maa päättyvät, pohjoistuulen synnyinsijoilla.
Suomessa Kalevalaa on luonnollisesti muokattu Aleksis Kiven ja Topeliuksen jälkeenkin. Paavo Haavikko muokkasi omasta Rauta-aika -käsikirjoituksestaan romaaniversion vuonna 1982. Johanna Sinisalo teki rohkean tempun ja siirsi Kalevalan tapahtumat melkein sellaisenaan nykyaikaan teoksessaan Sankarit (2003). Kalevalaiset sankarimme ovat siinä muun muassa töissä it-firmoissa ja käsikirjoittajina.
Samantyyppinen kirja on myös Petteri Haarakaisen Väinämöinen, vanhana syntynyt (2004). Kirosanakirjailijana tunnettu Jari Tammi kirjoitti kalevalaista maailmaa villisti vääntelevän fantasiaromaanin Kalevan solki (2002).
Juri Nummelin
Miten Kalevala taipuu?
Lemminkäinen nappasi yhtäkkiä lakin päästään, paiskasi sen maahan ja hyppi tasajalkaa sen päällä vihanpuuskan vallassa. Shea yritti muistella Kalevalaansa. Siinä oli jotakin tuollaisesta kostomatkasta, eikä sen hänen muistaakseen ollut päättynyt kovin hyvin Lemminkäisen kannalta katsottuna.
"Hetkinen, ehkä pääsemme tuossa asiassa sopimukseen. Tämä Pohjola on melko kova pala purtavaksi. Jos otat meidät mukaan, voisimme olla suureksi avuksi pureskelussa."
L. Sprague de Camp & Fletcher Pratt: Käärmeaita
Lemminkäinen muisti välittömästi Shannonin - samoin kuin nyt yhdisti karttahuoneen hyypiön Shannonin seuralaiseksi Saaren-veneessä. Ja sillä reissulla oli tehty muutakin kuin katseltu airoja väisteleviä kaloja. Eiretyttö ei ollut pahemmin salannut avointa kiinnostustaan, sen sijaan Lemminkäisen piti Kyllikin vuoksi noudattaa silmäpelissä tiettyä hienotunteisuutta."
Jari Tammi: Kalevan solki
"Tapan Väinämöisen. Ammun nuolen läpi pään, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja jos en osaa päähän, saa sydän tai keuhko luvan kelvata. Hätätapauksessa menköön vaikka ahteriin. Myrkky tappaa joka tapauksessa."
"Elä hiivatissa häntä ammu! Etkö jo taannoin äkännyt, että Väinämöinen on ihmemies. Jos hänet tapat, niin kuka meitä sitten musiikilla ilahduttaa? Mukavampi lauluja on täällä kuunnella kuin mennä vasiten Manalaan."
Petteri Hakkarainen: Väinämöinen, vanhana syntynyt
Kalevala-aiheisia sarjakuvia
Raul Roine ja Aarne Nopsanen: Antti Puuhaara (1939)
Pitkäikäisen klassikkosarjan ensimmäisessä osassa käytettiin Kalevala-aihelmia
Mike Royer: Annikki, saaren neito (1973)
Amerikkalaista kauhusarjakuvaa lähestyvä reipas tulkinta, osa suomeksi Jymy-lehdessä
J. M. Linsner: Dawn (1989-)
Supersankarisarjakuva, jossa esiintyy seppä Ilmarinen
Kristian Huitula: Kalevala (1998-2000)
Mustan viivan taitajan perinteitä kunnioittava tulkinta
Don Rosa: Sammon salaisuus (1999)
Roope-setä tulee Suomeen etsimään Sampoa
Sariola (1999)
20 suomalaista sarjakuvapiirtäjää loi näkemyksensä Kalevalasta
Infamy: Vesi oli mustaa (2006)
Japanilaistyylistä mangaa yhdisteltynä kalevalaiseen Näkki-tarinaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti