perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

20.11.1995

XXX sanoi lähtiessään tänään Turkuun, että hänellä on pöhkö olo. Hän ei kuitenkaan osannut selittää, mistä oli kyse, ja sanoinkin hänelle, ettei minua saa huolestuttaa. Sitä XXX ei nimenomaan halunnut tehdä. Suhde on joskus etäinen ja hyvin vähän sensitiivinen - miksi kestää niin kauan tottua siihen, että aina ei mene hyvin?

Elokuva-arkistossa meni tänään Hitchcockin Nainen katoaa. Hauska, jännittävä, niin vetävä, että unohdin katsovani tekstittämätöntä elokuvaa. Jukka paljasti englanninkielen osaamattomuutensa kysymällä, keitä olivat ne kaksi englantilaista vakoojaa - hän tarkoitti Basil Radfordin ja Nuanton Waynen näyttelemiä turisteja! En minäkään olisi tuon ikäisenä ymmärtänyt, mitä elokuvassa oikein tapahtuu.

Tein tänään viimein Jaakko Hämeen-Anttilan haastattelun. Hän on Väinön pojanpoika. Kysyin sitä henkilökohtaisena kysymyksenä, vaikka eihän se oikein ole. H-A vaikutti sympaattiselta tyypiltä, samaan aikaan jämerältä ja hauskalta. Onkohan hän hyvä luennoitsija? Oli iloinen, kun sanoin, että Koraani vaikuttaa hauskalta kirjalta: sitä hän oli kuulemma odottanutkin. Koraani maksaa 128 mk. Halpa verrattuna Raamatuihin, jotka maksavat nahkakantisina, kullattuine sivuineen yli 200 ja 300 markkaa. Halvin Raamattu oli pokkari - 50 mk. Mietimme XXX:n kanssa, pitäisikö ostaa sellainen yhteiseksi joululahjaksi.

Selailin jokin aika sitten Tsehovin muistikirjan suomennoksia. En saa koskaan päiväkirjaani samanlaista pidäkkeetöntä vilpittömyyttä: tiedän liian hyvin tekeväni päiväkirjaa. Päiväkirja on julkaisuun tarkoitettu kirjallinen tuote. Mikä on siis päiväkirjan kirjallisuudellisuus (literaturnost)?

Ostaisiko Bibliofilos minulta juttusarjan Lama-ajan köyhä opiskelija-kirjankeräilijä? Voisin kertoa siinä kirpputorien ja kierrätyskeskusten löydöistäni. Niitä on paljon ja hienoja. Viime viikolla (tai toissa, en enää muista) löysin LKA:lta haastattelukirjan Film Director as Superstar, jossa haastatellaan mm. Bertoluccia, Cormania ja Polanskia ja Jim McBridea (vuosia ennen Breathlessia!). 2 mk. Sitten löysin kierrätyskeskuksesta Pälsin itsensä kokooman Fällesmannin Arvo -kokoelman, pokkarin tosin. Pelastusarmeijan kirpputorilta lähti yhteensä viidellä markalla Tsehovin novellin Petroskoi-suomennos 50-luvulta (ei jää hyllyyn, koska novelli on suomennettu muualla) ja Venäjän runotar. Jälkimmäinen oli teipattu selästä, mutta onnistuin pelastamaan sen lukukuntoon liimalla ja kirjekuorella. Tunsin itseni ansioituneeksi bibliofiiliksi konservoidessani kirjaa.

Näiden vastapainoksi maksoin Henri Bromsin Alkukuvista 30 mk (Hämeenkadulla oli avattu uusi Kirjamarket, jossa oli marketiksi hävettävän vähän kirjoja) ja Matti Peltosen kirjoituskokoelmasta 29 mk. Puhetta mm. Benjaminista ja Eliaksesta.

Vielä pitäisi lukea huomisaamun tenttiin. Maltanko? Uusi Blinkity Blank on tuloillaan. Jouluksi pitäisi olla myös seuraavan mahdollinen: http://www.blinkity.uta.fi. Hah!

Ei kommentteja: