Kuvittelin tänään mykän luennoitsijan. Hän selviytyisi pelkillä kalvoilla, diakuvilla, liitutaululla ja eleillä. Mikä hiljaisuus: kaikki kuuntelevat, kun mykkä assistentti luennoi.
Kuuntelen surf-kokoelmaa. Nyt soi Jim Messinan The Jester: aika hurja meno. Miksiköhän pidän musiikista, jossa ei lauleta ja jossa kitaran ääni ei kuitenkaan korvaa laulua (vrt. Hendrix, josta en pidä läheskään yhtä paljon kuin Jim Messinasta).
Pegasoksen kirjoituskilpailun voittaja päätettiin tänään, liikuttavan yksimielisesti: Mika Terho, nimimerkillä Sukupuolisissi. Millermaista kerrontaa: silkkaa pornografiaa ja oman pornografisuutensa kustannuksella pilailua. Ei aivan täysosuma, mutta provosoiva valinta kuitenkin. Eino Kotola, oma suosikkini, nimimerkillä Herra 64 osallistunut vanha mies, tuli toiseksi. Sihteerin roolini oli vaatimaton: tänään avasin kuohuviinipullon ja tiskasin astiat. Jälkeenpäin kävimme Eilan [Rantonen] ja Päivin kanssa lasillisella. Haisin sen jälkeen luennolle mennessäni tupakalle: mikä tuska! Päivi sanoi, ettei hän ole narsisti, silti hän pystyi koko ajan puhumaan itsestään. En ihmettele, että monet pitävät häntä naurettavana ihmisenä. Minä: Peittää epävarmuuttaan suunnattomalla puhetulvalla ja etäännyttää itseään käyttämällä typerää kieltä, joka vilisee muunnoksia englannin kielestä ja väärin valittuja slangisanoja ("piuha" tarkoittaa videonauhaa). Väitti, että Hosis oli ehdottanut hänelle Tristram Shandyn ja Finnegans Waken suomentamista. Ohimennen ehkä. [En ole aivan varma, kenestä on kyse. Näin muisti menee. En kuitenkaan halua laittaa tähän mitään kirjainkoodia.]
Vein Louhimiehelle kirjoja rahapulassa. Sain neljästä kirjasta 40 mk. Joita en sitten käyttänyt - minulta ei mennyt rahaa tänään muuhun kuin yliopistolla ateriaan (14 mk 50 p). Amisin Time´s Arrow, Lao Tse Koskikallion käännöksenä (hankin jokin aika sitten Niemisen käännöksen, joka on sekin melko luotaantyöntävän näköinen kirja geishamaisine typografioineen), Macdonaldin Huuleton hymy (joka on muistaakseni erinomainen, mutta minulla oli se jo) ja kirja Coca Colan ja Pepsin taistelusta. Louhimies oli aika tyrmistyneen näköinen: haha.
Minä en miellä surf-musiikkia rantamusiikiksi. Enemmänkin lännenelokuvien huonosti valituksi teemamusiikiksi. Huonossa Demon Knight -elokuvassa oli Danny Elfmanin säveltämä sarjateema (Tales from the Crypt).
Tekee mieli kirjoittaa, mutta ei tiedä, miten tätä pitäisi vääntää. Ei kai päiväkirjaansa ole mikään pakko kirjoittaa. Tapahtuuko joka päivä sellaista, josta pitää kirjoittaa? Ei kai. Tuleeko jokaiselle päivälle sitten merkintä? Ei kai. Pitäisi gradua jotenkin väsätä. Jos sen kerran olen luvannut valmistuvan ensi keväänä. Melkein naurattaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti