Hyppään satunnaisen ja liian lyhyen uudenvuodenaaton merkinnän ylitse ja siirryn suoraan vuoteen 1995.
En tunne vieläkään voivani kirjoittaa rauhassa. XXX hääräilee keittiössä ja tekee ompelukaavoja. Potee koti-ikävää. Ymmärrän hyvin: minäkin poden sitä usein. Haluan takaisin Tampereelle, jos olen liian kauan poissa sieltä. Mitä kotonaan voi tehdä sellaista, mitä ei voi tehdä missään muualla? Minä en voi kuunnella musiikkia niin paljon muualla kuin haluaisin - vain Tampereella, yksin, minulla on täysi valta korviini.
Mitä tällä välin on tapahtunut? En enää muista. Olen nähnyt elokuvia (Clueless, Verta ja suklaata, jotka olivat hyviä, Farinelli, joka oli kohtalainen, Don Juan DeMarco, joka oli aika vaatimaton). Olen hoidellut Monroen asioita - pitää kirjoittaa juttuja monesta elokuvasta ja kääntää Kuleshovin ja Dovzhenkon tekstejä. Katsoin tv:sta Citizen Kanen, Polkupyörävarkaan (siitä pitäisi oikeasti kirjoittaa ja polkupyörän semioottisesta roolista siinä!) ja Freaksin, joka lienee ainoa merkittävä groteski Hollywoodissa tehty elokuva. Sitten nukkumaan - kello oli jo melkein neljä aamulla ja silmät painuivat väkisinkin kiinni. Olen lukenutkin jotain - Hermeettisen romanssin, Golemin. Minä en enää muista, mitä olen sanonut jo lukeneeni. Nummen Kadonnut Pariisi sen sijaan on uusi tuttavuus. Kohtalainen, tosin epäilin jossain vaiheessa, että onko Nummella ja uusnatseilla mitään eroa (paitsi tietysti se, että toinen kilpailee fiktion alalla, toiset taas faktan, mikä tekee jälkimmäiset pelottaviksi), koska jos kerran voidaan todistaa (ja leikillisesti vielä!) Pariisi olemattomaksi konstruktioksi, niin eikö samoin voi tehdä keskitysleireillekin? Missä menee siis historian vääristelyn ja sillä leikkimisen raja? Tenttiin luen Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen esitystä ihmiskunnan vaiheista (melko tylsää, joskin osin viehättävää), pitää vielä lukea Friedellia ja Micheletia. Hoh. Saksan läksytkin pitää tehdä. Apua. En enää haluaisi opiskella. Haluaisin jo olla jonkinlainen pilviveikko.
Puhunko todellakin liikaa kirjoista ja elokuvista, jättäen "varsinaisen" ihmiskuvauksen vähälle? Joulustahan voisi kirjoittaa vaikka mitä. Esimerkiksi siitä, kun hermostuin, kun piti lähteä sukuloimaan XXX:n isää ja siitä, kun söin liikaa ja podin huonoa omaatuntoa. Mutta en osaa. Sanoinko jo mitään siitä, että kirjoitin Jumalten tuho II:n "loppuun"? 60 sivua, pitänee lyhentää ja muutoinkin muokata. On siinä paikoin imua, mitä olen sitä hiukan lueskellut sieltä täältä. Mutta ei aina, kaikkialla.
Tänään sain ilmaisia levyjä kierrätyskeskuksesta. Kuuntelu on vielä kesken, mutta Burma Shaven singleen olen tyytyväinen.
Samoin katselin tänään kuvia neuvostoavantgardesta. Se on hienointa taidetta, mitä on. En pääse tästä koskaan yli. Neuvostoavantgarde (ja ehkä muukin futurismi) ja 1600-luvun asetelmataide: siinä minun taide-elämykseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti