tiistaina, huhtikuuta 03, 2012

Poliisin toiminnasta

Marko Forss on nettipoliisi, jonka toimenkuvaan kuuluu muun muassa Facebookissa partiointi. Forss sitten näpäyttää kevyesti sormille, kun hän huomaa sanotun jotain ikävää. Tässä Facebook-keskustelussa Forss puolustelee omaa vaatimatonta toimintaansa viharikosten selvittelyssä ryhmässä, jonka nimi on - kylläkin nyt jo harhaanjohtavasti* - Jussi Halla-ahon kootut sanansa syömiset. Forssia on aiemminkin kritisoitu siitä, että hän ei puutu riittävästi suomalaisten rasistien ja äärioikeistolaisten toimintaan, johon kuuluu oleellisesti järjestäytynyt, poliittisesti motivoitunut väkivallalla uhkailu netissä. Nyt Forss puhuu jo ihan höpöjä siitä, että mainitun ryhmän toiminta on provosoinut rasistit intoilemaan ihmisten nylkemisestä ja siksi ryhmän toimintaa pitäisi rauhoittaa. Raiskaushan on aina raiskatun syy.

Ilmeisesti poliisi rinnastaa jatkuvat ilmoitukset toisen ihmisen hengenriistosta (ja sillä herkuttelun, mm. puheet toisen persereiän tekemisestä) siihen, että ideologiasta ja politiikasta keskustellaan avoimesti omilla nimillä (no, kaikki eivät keskustele, mutta suurin osa kyllä; toisaalta en ihmettele salanimien käyttöä, kun tietää, millaisia nettikampanjoita nämä vapauden puolesta puhujat vetävät). Tiedän, että monet rasismin ja fasismin vastustajat käyttävät värikästä kieltä ja se on heidän oikeutensa. Kyse ei olekaan siitä - värikästä kielenkäyttöä saa harrastaa -, vaan siitä, että toisen ihmisen henkeä ei saa uhata, ei poliittisista syistä eikä muutenkaan. Sellaista puhetta ei missään nimessä pidä rinnastaa kyökkipuheisiin tai painaa sitä villaisella sanomalla, että provosoitiin ja että pojat vaan vähän kiehahti. Nyt skarppausta, Marko Forss!

Edit: tässä vielä samasta aiheesta punnitumpaa puhetta.

* "Harhaanjohtavasti", koska ryhmässä puhutaan tällä hetkellä jo paljon muusta kuin Halla-ahosta.

Ei kommentteja: