lauantaina, marraskuuta 10, 2012

Sadomasokismi ja työväenluokka, osa II: Markiisi de Sade ja Pier Paolo Pasolini

Toinen osa Tiedonantajassa ilmestynyttä kolumnitrilogiaa. 

Sadomasokismi ja työväenluokka, osa II

Markiisi de Sadea on pidetty vaarallisena kirjailijana, jonka teokset tulisi tuhota. Feministitutkija Andrea Dworkin vertasi häntä Viiltäjä-Jackiin.
Monet ovat olleet eri mieltä. Surrealistit pitivät de Sadea vapaimpana koskaan eläneenä sieluna, eksistentialisti Simone de Beauvoir taas piti häntä ensimmäisenä ajattelijana, jonka lähtökohtana oli ihmisen oma identiteetti.
Vuosina 1740-1814 elänyttä markiisia voi lähestyä myös marxilaisittain. On sanottu, että de Sade kuvasi tarkkaan sitä talouden ja vallan kytköstä, joka kapitalismia ruokkii. Suurelta osin de Sade kuvaa teoksissaan aatelisia, mutta he ovat rikastuneet myös kapitalistisella työllä.
Yksi markiisi de Saden tunnetuimmista teoksista on Sodoman 120 päivää. Teoksen irstailijat ovat rikastuneet Ludvig XIV:n aloittamien sotien ansiosta - vaikka heillä on toki perittyäkin omaisuutta -, mikä on hieno irvikuva siitä todellisuudesta, jossa nykyäänkin eletään: sota on kaikkein tuottoisinta toimintaa maailmassa. De Sade nauraa kuvatessaan kamalimmat pahantekijät samalla yhteiskunnan ylhäisimmiksi jäseniksi.
Yksi Sodoman 120 päivän keskeisistä ideoista on paskan syöminen. Sen lisäksi että irstailijat pakottavat uhrinsa syömään sitä he myös nauttivat sitä itse. Aateliset nauttimassa omaa paskaansa on varmasti yksi kirjallisuudenhistorian hurjimpia visioita. Sodoman 120 päivää vuonna 1975 nimellä Saló filmannut italialainen Pier Paolo Pasolini olikin sitä mieltä, että kulutusyhteiskunta tai "kulutusfasismi", kuten hän sitä kutsui, näkyy muun muassa koprofiliana eli paskan kanssa läträämisenä.
Pasolinin mukaan Saden kuvaamien aatelisten harrastama julmuus on vain jonkinlainen peilikuva siitä julmuudesta, jota kapitalismi harrastaa alamaisiinsa nähden. Hän kirjoittaa: "Kaikki Salóon liittyvä seksuaalisuus ei ole vain metafora siitä seksuaalisuudesta, jossa kulutuksen valta on pakottanut meidät näinä vuosina elämään, vaan se on myös metafora vallan suhteesta niihin, jotka ovat vallalle alisteisia. Toisin sanoen se on esitys siitä, jota Marx kutsuu ihmisen kaupallistamiseksi: ihmisruumis alennetaan esineeksi riistämällä sitä."
Pasolinin versio Saden romaanista kuvaa kuitenkin ennen kaikkea nykyaikaa, jossa kaikki on alistettu kuluttamisen vallalle. Siinä maailmassa kuluttaminen on yhtä hyödytön ele kuin de Saden vekkulien harrastama paskansyöminen. Jo kerran ulos tullut syödään uudestaan ja sitten se paskannetaan uudestaan ulos: mikä voisi olla tarkempi kuva kuluttamisen moraalista?

Ei kommentteja: