tiistaina, syyskuuta 08, 2015

Uusimman kirjani tarina: Idän ihmeet

Sain alkukesästä erikoisen tarjouksen. Olin tulossa elokuvista ja kaverin kanssa parilla Alvarissa, kun tsekkasin baaritiskillä Facebookin. Tuttu tietokirjakustantamon toimitusjohtaja, jonka kanssa olin tehnyt yhteistyötä aiemmin toisessa kustantamossa, oli laittanut viestin:

Kysyn näin pyytämättä ja yllättäen, mahtaisiko sinulta löytyä varastosta tekstiä (tai tekstejä) joista voisi syntyä 60 000 - 80 000 merkin mittainen pieni opus aiheesta "Venäläisen animaation historia"? Syksyn kustannusohjelmassa olisi tuollaisen opuksen mittainen kolo. (...) kässärin pitäisi olla minulla kesäkuun loppuun mennessä.

En siinä baarissa ruvennut vastaamaan enkä edes kertonut kaverilleni mitään, mutta olin vähän hämmentynyt. Ehtisinkö, voisinko..? Minulla oli menossa toisen kirjan intensiivinen kirjoitusprosessi, ja muu perhe oli lähtenyt mökille ja jättänyt minut kaupunkiin kirjoittamaan. Olin käytännössä noussut koneen äärestä, kun olin lähtenyt elokuviin kaverin pyytäessä seuraksi. Asiaa illan mietittyäni ja vaimon kanssa siitä keskusteltuani päätin ilmoittaa, että homma onnistuu. Olin joka tapauksessa jo aiemmin kirjoittanut ja luennoinut animaatioelokuvan historiasta, ja minulla oli materiaalia venäläisen ja neuvostoliittolaisen animaation historiasta. Tiesin, että tilaus hoituisi, 60 000 - 80 000 merkkiä olisi noin 10 000 sanaa, mikä olisi noin 30-40 tietokoneen "liuskaa". Kyllähän tämmöisiä kirjoittelee kuka tahansa kuukaudessa. Venäjän taitoni on surkea, mutta kirjoitetusta tekstistä saan selvää.

Rupesin heti hommiin, kaivoin esille olemassa olevat tekstit venäläisen animaation historiasta. Sattumalta olin juuri keväällä kirjoittanut Aleksandr Ptuškon osittain Suomessa tehdystä Sampo-elokuvasta, jonka yhteydessä olin kirjoittanut myös sen ohjaajasta. Ei tässä vielä paljon ollut, mutta perustyö oli tehty: aikajana oli jotakuinkin kunnossa, tärkeimmät tekijänimet olivat selvillä, Ladislas Starewicz, Ptuško, Ivan Ivanov-Vano, Fjodor Hitruk, Juri Norštein (ks. video), muutama muu. Olin nähnyt useita heidän tekemiään elokuvia ja muistin suurin piirtein, millaisia ne ovat. Lisäksi tiedän jotain animaation historiasta noin yleisesti, pystyisin sijoittamaan tekijät ja elokuvat siihen melko helposti.


Nopeasti tuli kuitenkin selväksi, että aiheesta ei ole olemassa kunnollista yleisesitystä. Toki olin oman kirjastoni ja Turun kaupunginkirjaston (jossa on animaatiosta suurin piirtein samat kirjat kuin itsellänikin) varassa. Paljon en hakuteoksista hyötynyt, niissä käsiteltiin käytännössä noita nimiä, jotka jo mainitsin. Eniten oli apua Giannalberto Bendazzin massiivisesta kirjasta Cartoons (englanniksi 1994), joka käsittelee pikkutarkasti, joskin aika luettelomaisesti koko maailman animaatiohistorian. (Kirjassa paljastui virheitä, ja ongelmia aiheutti se, että Bendazzi mainitsee elokuvista usein vain englanninkielisen nimen.)

Netistä löytyi kuitenkin kaikenlaista, oppilastöinä tehtyjä esseitä, englanniksi tehtyjä (lievän propagandistisesti sävyttyneitä) lehtijuttuja, haastatteluja ja ennen kaikkea venäläisen animaation tietokanta, joka on käytettävissä myös englanniksi. Se paljasti ainakin sen, että aihe on tolkuttoman laaja. Wikipediasta löytyvät tekstit venäläisen animaation historiasta olivat myös yllättävän hyviä. Google-kääntäjäkin oli hyvänä apuna, kun piti kaivaa esille tietoa Neuvostoliiton osavaltioiden animaatiotuotannosta. Paljon kullanarvoisia vinkkejä sain myös ystävältäni kriitikko Harri Römpötiltä, joka tuntee alaa.

Ennen kaikkea varhaisiakin neuvostoanimaatioita löytyi YouTubesta ja muista palveluista runsain mitoin. (Tässä esimerkiksi kiinnostava dokumenttianimaatio "Kiina liekeissä" vuodelta 1925.) Itse asiassa en törmännyt yhteenkään vanhaan animaatioon, joka olisi merkitty kadonneeksi, osasta löytyi myös kuvia, joiden perusteella niitä pystyi lyhyesti luonnehtimaan. Kaikkia mainitsemiani elokuvia en pystynyt jäljittämään enkä näin näkemään, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että tällaisen kirjan kohdalla se ei ole ongelma, jos niistä löytyy kirjallisuudesta tai muualta uskottavan oloinen kuvaus. Kaikkea uutta opin koko ajan itsekin, ja olen aika tyytyväinen juuri varhaisimman kokeellisen neuvostoanimaation esittelystäni. Lisäksi pystyin mielestäni kohtuullisesti kuvaamaan 1960-luvun uuden aallon sekä 1980-luvun perestroikan vaiheen. Myös nykyvenäläisen animaation tilanteen kuvasin mielestäni hyvin eikä aihetta Suomessa muutenkaan juuri tunneta.

Kirjoitin kirjaa lähes joka päivä kahden viikon ajan (ja samalla kirjoitin myös myöhemmin syksyllä ilmestyvää kirjaani 50 kirjaa - 50 elokuvaa, josta myöhemmin). Olen 15.6. ilmoittanut kustantajalle, että teksti on pääpiirteissäin valmis, siitä reilu viikko eteenpäin, 23.6. olen lähettänyt valmiin käsikirjoituksen; kirjan pituudeksi tuli 9471 sanaa, välilyönteineen lähes 86 000 merkkiä. Olin lähdössä Sastamalaan vanhan kirjallisuuden päiville seuraavana aamuna, joten kyse oli aivan viime hetkistä. Minulla oli reissussa kone mukana (vai onko tämä niin itsestäänselvä asia nykyään, ettei sitä tarvitse erikseen mainita?), joten pystyin tarkistamaan kaksi päivää myöhemmin tulleen taiton. Paljon siihen ei voinut tehdä muutoksia, koska aikataulu oli sen verran kireä.

Kireä aikataulu tietysti aiheuttaa ongelmia mille tahansa kirjalle. 10 000 sanan yleisesitys ei kauhean analyyttista ehkä voikaan olla ja varmasti tietty luettelomaisuus leimaa myös tätä kirjaa, mutta myös rakenteeseen jäi ongelmia. Olin tehnyt pienen lisäyksen neuvostoliittolaisista tieteiselokuvista, joissa käytettiin 1960- ja 1970-luvuilla animaatiokohtauksia (esim. Pavel Klušantsevin Mars-planeetta, 1968), ja olin ajatellut, että se olisi leipätekstistä selkeästi erottuva kainalo. Tämä oli kuitenkin upotettu leipätekstin sekaan mielestäni hölmöön kohtaan. Ehdotin sille toista kohtaa, mutta tekstiä ei kuitenkaan siirretty. Rakenteessa on muitakin ongelmia, kun käsittelen ns. vakavan animaation pitkällisesti 1930-luvulta 1970-luvulle, minkä jälkeen palaan alkuun kaksi kertaa, ensiksi kirjoittaessani lapsille tehdystä animaatiosta ja sitten vielä propaganda-animaatiosta, jota Neuvostoliitossa tehtiin paljon varsinkin sodan aikaan. Kirja pomppii levottomasti ajassa, vaikka jos totta puhutaan en nyt jälkikäteenkään tiedä, miten jaottelu olisi pitänyt tehdä.

Lisäksi tekstiin jäi toki paljon epämääräisyyksiä ja silkkoja virheitä, sekä kirjoitus- että ajatus-. En ole myöskään taittoon kovin tyytyväinen, kirja on tekstin määrään nähden hiukan liian iso, pienempi koko ja tiiviimpi teksti olisi minusta toiminut paremmin. Myös hakemisto puuttuu, mikä on tietokirjassa paha puute.

Mutta en valita. Palkkio, jonka kolmen viikon intensiivisestä työstä sain, pelasti kesän talouden (ja myöhemmin syksyn). Kesä meni tietysti vähän pilalle, mutta eipä viime kesäkuuta kauhean kesäiseksi voi sanoa - vai voiko, en oikein enää muista, istuin niin paljon sisällä. Lisäksi tämä jää varmasti ainoaksi suomeksi kirjoitettavaksi venäläisen ja neuvostoliittolaisen animaatioelokuvan historiaksi (joku voi ehkä pitää tätä pahanakin asiana). On vaikea uskoa, että aiheella olisi tulevaisuudessakaan kaupallista potentiaalia niin paljon, että joltakulta pyydettäisiin siitä toinen käsikirjoitus - mikä ei tietysti estä sitä, että joku päättäisi, että kirjani on riittämätön ja pitää tehdä toinen. Siitä olen toki samaa mieltä.

Kirja tuli elokuussa painosta ja sai nimekseen Idän ihmeet, vaikka minusta se olisi voinut hyvin olla "Venäläisen ja neuvostoliittolaisen animaatioelokuvan historia" - onneksi se sai tuon tosikkomaisen litanian alaotsikokseen! Idän ihmeet aiheutti myös sen, että olen todennäköisesti Suomen historian ainoa ihminen, joka julkaisee saman kauden aikana kaksi kirjaa animaation historiasta: Turun kirjamessuille pitäisi ilmestymän uuden Kustantamo Tarkkeen julkaisema teokseni Animaatioelokuvan lyhyt historia, joka on aiheen yleisesitys, hiukan kuin Bendazzin mainittu teos, mutta 400 sivua tiiviimpänä. Se taas on kirja, jota olen työstänyt pitkään ja ollut siitä aika harmissani - piti perustaa kustantamo, jotta sen saisi julki.

Tässä vielä kustantajan sivu Idän ihmeille.

Ei kommentteja: